Hae
Chandelierhome

Aikaa ennen älypuhelimien

Heippa! On ollut oikea supertoukokuu pitkällä hellejaksollaan ja se pistää miettimään jälleen.

Yhtenä aurinkoisena ja ihanan kuumana päivänä mun oli pakko pysähtyä levikkeelle ja nousta autosta ylös. Katselin edessäni hohtavaa voikukkapeltoa ja tunsin oloni levottomaksi. En tiedä johtuuko se tästä äkillisestä lämmöstä, sen tuomasta ehdottomasta ajatuksesta nauttia joka hetkestä ulkona, tupakanpolton lopettamisesta vai jostain stressistä.

Laitoin Instagramissa storiesin puolella kysymyksen ilmoille liittyen somen käyttöön tänä upeana kesänä. Haastoin ihmiset vähentämään sitä huomattavasti ja enemmistö olikin sitä mieltä että aikoo vähentää puhelimen näpryytä. En siis ole ajatuksieni kanssa yksin!

 

 

Mitä minä aijon nyt siis tehdä? Mitä ylipäätään tein aikana ennen älypuhelimien?

Pysähdyn ensi kerralla järkkärin kanssa kuvaamaan sitä voikukkapeltoa. Aloitan uuden kirjan. Käyn entistä enemmän ulkona ystävien kanssa ja upotan ahkerammin hansikkaani multaan pihatöissä. Käyn päivittäin lenkillä ja ajan autolla ystävän luokse watsup viestin sijaan. Ja näpräilen puhelinta, kohtuudella. Mukavaa viikonjatkoa! Savossakin on pinkkejä puita, tosin ei kirsikan vaan omenan. Aivan ihanat!

Ihmisiä menneisyydestä

– Sanoppas sinä Sari mistä se johtuu kun olen alkanut kaipaamaan menneisyydestä ihmisiä takaisin elämääni?

Kysyn työkaveriltani ja hörppään kahvistani mietteliäänä virittäytyen yövuoroon. Muutama vuosi sitten tunsin ensimmäisen kerran pitkästä aikaa kaipuuta mennesseen. Niitä ihmisiä jotka ovat joskus kuuluneet elämääni, mutta kuin osa itsestään unohtuen ja jääden taakse.

Aika reippaasti näppäilin Facebookissa viestin entiselle ystävälleni alle kaksi vuotta sitten vai joko siitä on jo kaksi vuotta? Hänen kanssaan meillä oli typerä riita kauan aikaa sitten joka tuntuu todella lapselliselta sekä turhalta nyt. Pian intouduttiin vaihtelemaan kuulumisia 10 vuoden ajalta pitemmän kaavan mukaan pyrkien saada kiinni siitä mitä kaikkea onkaan tapahtunut toiselle. Nykyään voin jutella hänen kanssaan mistä vain. Hän on mielenkiintoinen keskustelukumppani jonka puheita en osaa koskaan ennakoida.

Joidenkin kanssa oltiin kaveruksia enemmän ala-asteella. Miten mukava on pysähtyä kuulemaan mitä toiselle kuuluu ja kuinka elämä on kuljettanut eteenpäin. Miten ala-asteelta tutumpi Sanna on edelleen yhtä mukava ja helposti lähestyttävä. Tuosta noin vaan oli meiningissä mukana kun ehdotelin nostalgista maakuntamatkailua kotipaikan maisemissa pahvikahvin kera. Tehdään se reissu muuten joku ilta tänä kesänä!

Miten minä en koskaan älynnyt opetella yhden ystävän sukunimeä? Nyt useamman vuoden jälkeen sain tehdä todellista salapoliisityötä että hänet kiinni sain. Kuinka paljon hän onkaan opiskellut ja edennyt urallaan. Kaiken sen lisäksi hän on nykyään äiti. Olen ylpeä sinusta. En malta odottaa kesäpäivän reissua sinnepäin!

Vuosien vieriessä salakavalasti eteenpäin unohtaa joskus tärkeitä asioita. Sitä hetkessä elämisen tärkeyttä ja sitä miten ihmisen ei ole hyvä olla yksin. Olen niin onnellinen siitä kun olen saanut elämääni takaisin osan niistä jotka ovat joskus sinne taakse jääneet. Vaikka ei ollakkaan vielä istahdettu alas kahville, on elämääsi ilo seurata somen kautta ja voin vilpittömästi kertoa miten iloinen olen kun sinulla pyyhkii hyvin.

– Se taitaa olla sitä aikuistumista, Sari vastaa ja hymyilee.