Hae
Chandelierhome

Nyt on säpinää sisustusblogeissa, kiitoksia leidit!

Sisustusblogeissa on pitkästä aikaa kunnon säpinää. Ajatuksia aitoudesta, kopioista, vastakkainasettelusta, kotihäpeästä, inhimillisyydestä ja kaikesta muusta on ollut tosi mielenkiintoista lukea. Kiitoksia kaikille rohkeille naisille! 


Ajattelin ensin ettei minulla aiheeseen liittyen ole mitään valtavirrasta poikkeavaa sanottavaa ja eihän minulla oikeasti olekkaan. Ymmärrän jokaisen postauksen ajatuksen, vaikken samaa mieltä olisikaan sillä jokaisen kannanoton takana mielipiteen lisäksi on puhdas makuasia. 


Makuasiasta tulikin mieleen että tällä hetkellä ainoa punainen vaate minulle,  huhtikuun härkänaiselle on ihmisten jyrkkyys ja mustavalkoisuus kun on kyse kodin tyylistä. Ja ärsytää se tyyppivikana muutenkin ihmisissä. 

Milloin tehdään aloitus jossa todetaan kaikki valkoiset kodit kliinisiksi, kolkoiksi ja persoonattomiksi huusholleiksi. Värien käyttöä suorastaan pelätään ja kotia ei sisusteta itselle vaan muille. 

Tällainen ajatusmaailma saa minut oikeasti pahalle päälle ja usein provosoidun näihin keskusteluihin mukaan ja yritän takoa ihmisten päähän sen että jokainen koti ja sen tyyli, ne on niin puhtaita makuasioita. 

Joskus meidän valinnat hankeissa ovat puhdasta makuasiaa, sillä kaikille ei aito pinta merkitse mitään, vaan edullinen ja helppo houkuttelee enemmän. On myös erilaisia elämäntilanteita ja talouksia. Se mitä todella kotiinsa haluaa ei yksinkertaisesti ole laihan lompakon vuoksi mahdollista. 

Ja lopuksi on myös tällaisia tuuliviirejä, jotka heti kotiin muuttaessa päättävät hankkiutua epäkäytännöllisestä parketista eroon ja laittavat tilalle laminaatin. Miten valtavaa kauhistelua se aiheuttikaan muissa ihmisissä ja miten yksinkertaista se minulle ja miehelleni oli. Me haluttiin käytännöllinen lattia ja sitä ei edustanut meille melkein 30 vuotta vanha naarmuinen parketti huoltoineen. Näin jälkikäteen ajateltuna lattian uusiminen haittaa, nimittäin edullinen laminaatti. Olisi pitänyt laittaa kerralla laadukas vinyyli tai korkki. Parkettia ei ole ollut ikävä. Ehkä minulla olikin valtavirrasta poikkeava mielipide. Leppoisia sadepäiviä kaikille. 

2 kommenttia

  1. Milla Sukhilta kirjoitti:

    Hauska postaus! Joskus on hauska, kun myös blogimaailman kuulumisia kommentoidaan 🙂 Leppoisia syyspäiviä (toivottavasti muutakin kuin sadetta).

  2. ChandelierHome kirjoitti:

    Kiitoksia. Mukava että viihdyit. Pilke silmäkulmassa kirjoitinkin..:)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *