Hae
Chandelierhome

3 x ahaa-elämystä hiljattain

Sen lisäksi, että kannattaa kääriä tänä talvena tulppaanit jo kaupassa johonkin paperiin etteivät ne palellu, olen oivaltanut viime aikoina muutamia muitakin asioita.

Ihan ensiksikin. Ehkä paras juttu ikinä mun pakkasen kuivattamalle päänahkalle, joka kuitenkin rasvoittuu heti seuraavalle päivälle jo niin että ällöttää.

1) Palashampoot käyttöön

Muoviton shampoo on ekologinen, eettinen, ei vie suotta tilaa muutenkin ahtaasta hyllystä ja tämä on oikeasti tehokas. Olen käyttänyt vasta muutaman kerrat ja olen vaikuttunut jo nyt.

Palashampoita löytyy monenmoisia ja eri merkkisiä, suosittelen tutustumaan! Oman kunnan yrittäjältä kävin omani ostamassa ja tämä on nimeltään Kaurilan Saunan palashampoo.

2)Terveellisiäkin herkkuja löytyy

Facebookin kautta aloitettu 102 päivän herkkuhaaste on jo näinkin lyhyessä ajassa, alle kuukaudessa näyttänyt sen että oikeasti hyviä ja terveellisiäkin vaihtoehtoja on olemassa. Sipsien ja karkkien korvikkeena olen käyttänyt hedelmiä, pähkinöitä ja erityisesti mandariinit ja taatelit on mun juttu. Kun alkaa tekemään mieli rullakebabbia – teen kebabsalaatin. Ainakin vielä ollaan kovin voittajafiiliksellä.

3)Pysähdy perkele jos siltä tuntuu

Kuva: Sirpa Kananen

Ihan sen kaikessa merkityksessä.

Nyt on varattu pieni miniloma, tarkoituksena on pitää palkatonta jossain vaiheessa ja sen lisäksi pidän nyt pienen luovan tauon niin blogista kuin sen Instagram tilistä. Keskityn enemmän elämään somen ulkopuolella ja pysähtelen rauhassa.

Uskon että pienen breikin jälkeen ollaan taas intopiukeana, inspiraatiota uhkuen.

2 kommenttia

  1. Riitta kirjoitti:

    Kaikkea hyvää toivoen ❤

    • chandelierhomeblog kirjoitti:

      Oi kiitoksia, sitä samaa myös sinne. Palataan tauon jälkeen 💙

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *