Hae
Chandelierhome

Kolme kotia

Haluaisin kolme kotia.

Jos voittaisin lotossa miljoonia, niin ensiksikin minä irtisanoisin itseni välittömästi töistä. Teen työtä josta tykkään, mutta jos se ei olisi rahasta kiinni, niin en jäisi itseäni tähän uuvuttamaan. Olen aina miettinyt että etätöiden tekeminen kotona olisi myös aika jees ja hoitoalan voisi jättää sellaiseksi vapaa-ajan hyväntekeväisyydeksi tai keskittyä sen sijaan omiin isovanhempiin enemmän.

Jos voitettaisiin tosiaan lotossa, niin sitten me jätettäisiin tämä koti ja muutettaisiin lähemmäksi kaupunkia. Rakennettaisiin uusi, musta talo jollekkin kallioiselle tontille omaan rauhaan ja entinen koti jäisi kesämökiksi ja lisäksi haluaisin kolmannen kodin kaupungista. Se saisi olla kattohuoneisto ja ihan keskellä kaupungin vilinää.

Meidän metsä. Kuva: Sirpa Kananen

Kun veri vetää maalle, mutta myös välillä kaupungille

Tässä kodissa rakastan sen sijaintia. Veri on vetänyt aina maalle ja onhan täällä siis ihan lumoavan kaunista talvisin ja miksipä ei kesäisinkin, jos vaan saisi aikaiseksi tehdä vähän reippaammin pihamaasta siistimmän. Ollaan tosi laiskoja pihatöissä, koska itsensä tiristäminen auringossa, jalat kohti sinistä taivasta on vain niin paljon parempi idea viettää kaunis kesä päivä.

En ole koskaan haaveillut talosta järven rannalla, vaan omasta lapsuudenkodista on jäänyt mieleen metsä. Rakastin kulkea koirien kanssa siellä ja nyt minulla on pieni pala omaa metsää, siellä takapihalla ja voin omien koirieni kanssa siellä kulkea. Joskin meidän koirat on perseestä sen verran kun niitä ei pysty vapaana pitämään koska ainakin Hilkalla on riistaviettiä ja Vilmasta en tiedä enkä testaa.

Jos oikeasti ei olisi rahasta kiinni, niin haluaisin jättää tämän kodin vapaa-ajan asunnoksi. Minulla on tunneside tähän kotiin niin kuin varmasti jokaisella ensimmäisen talon ostettuaan ja en haluaisi tästä kokonaan luopua. Vedettäisiin tänne sellaiset maalämmöt sun muut ettei tarvitisi talvea ravata asioikseen lämmittämässä ja vietettäisiin kesä sekä talvilomat täällä. Ai että.

Minulla on ollut ajottain voimakasta uuden talon kuumetta johon tiedän auttavan vain yhden asian. Ajatus siitä että moni mukavuus olisi vain napin painalluksen päässä viehättää. Valitettavasti tämä on haave mikä ei toteudu tällä elämäntilanteella, tai sanoisinko taloudella. Tontit sun muut maksavat niin paljon nykyään ja veikkaan että meille tulisi jo ero pelkästä ressistä ennen puoltaväliä matkaa, kun tulee ottaa niin paljon kaikkea huomioon ja ei sitä suotta sanota että talon rakentaminen on hirveä projekti.

Välillä tuntuu surulliselta kun tämä ei tapahdu, mutta elämää on elettävä niillä korteilla joilla on itse pelinsä aloittanut ja jokereilla jotka on myöhemmin ehkä saanut.

How ever, jos olisi kuitenkin mahdollista se uusi talo, niin mä rakastan näitä ajankohtaisia, latomaisia mustia taloja kallioisella tontilla ja ehdottomasti haluaisin sellaisen.

kun mieli halajaa kaupunkiin

Kaupunkikoti viehättää sekin ja siksi kolmas koti olisi sellainen minne mentäisiin silloin, kun mieli halajaa elämää ympärille, katuvalon johdattamia iltalenkkejä ja vaikka vain kävelyä lähikauppaan.

Tekisin siitä asunnosta kodin ja viihtyisän. Ei haittaa vaikka tämän kodin tyyli poikkeaisi paljonkin aikaisemmasta, koska olisihan se sentään meidän kaupunkikoti.

Jos ei olisi rahasta kiinni, niin minkälaisessa kodissa sinä asuisit?

2 kommenttia

  1. Tuula Koivisto kirjoitti:

    Sanoisin että elän nyt sitä mitä olen aina ajatellut. Tosin suurten sattumien, eikä edes hyvien sattumien, kautta.
    Asumme keskellä kaupunkia 11. krs. Olisin voinut ajatella että vieläkin ylempänä mutta… no olen varsin tyytyväinen koska meidän asunnon pohja on minusta parempi kuin noissa ylemmissä asunnoissa.
    Mikä tästä asunnosta tekee hyvän, pääsen hissillä alas, astumatta askeltakaan ulos ( se on minulle liikuntarajoitteiselle tärkeää): ruokakauppaan, vaatekappaan, kenkä- ja laukku kauppaan, apteekkiin, kemikalioon, parturiin, kukkakauppaan, silmälasiliikkeeseen, kahville ja viinille, kodintarvikkeisiin ja alkoon.
    Asunnossa on iso L- muotoinen lasitettu parveke, länteen ja pohjoiseen. Pidempi sivu on 18m pitkä lyhyempää en ole milloinkaan mitannut mutta karkeesti ottaen noin puolet pidemmästä sivusta. Esteettömät näkymät ovat hyvät ja säätilan vaihteluja on mukava seurata taivaan rannasta. Asunto on kaksi vuotta vanha. Sisustus on skandinaavinen ja minimalistinen.
    Vastapainona on vapaa-ajan asunto joka on 1820-luvulla rakennetu hirsinen rakennus keskellä luontoa järven rannassa ja metsän ympäröimänä. Savusaunoineen. Täällä vietämme mahdollisimman paljon vapaa-aikaamme. Sisustus on maalaisromanttinen.
    Kolmas asunto on se missä kulloinkin vietämme tammikuun aurinkolomamme, eli jossakin etelässä.
    Hankintoihin on kulunut vuosia mutta minusta se on kannattanu. Olen joskus pohtinut miltä tuntuisi jos saisi yhtäkkiä ylettömästi rahaa. Olen päätynyt siihen tulokseen ettei sille ehkä osaisi antaa sitä arvoa jota tuntee silloin kun on itse hankkinut omalla työllään kaiken. Rakasta omaa elämääni kaikkea mitä siihen nyt kuuluu. En ole antanut katkeruudelle valtaa siitä että ilman omaa syytäni toinen ihminen sai minut liikuntavammaiseksi. Elämänhaluni istuu olkapäälläni.
    Hyvää ystävänpäivää Sinulle 💕.

    • chandelierhomeblog kirjoitti:

      Heippa Tuula ja ensiksikin kiitoksia kun jätit kommentin, ja vielä noin pitkän 💙

      Hiljaiseksi veti. Lopulta hymy nousi huulilleni kuitenkin. Olen onnellinen sinun puolestasi että rakastat elämääsi ja miten huikeeta on tuo että sinulla on jo tavallaan ne kolme kotia. Olen myös pahoillani siitä mitä sinulle on käynyt, ei ole ollut helppoa elämäsi.

      Kerrostalo kotisi kuullostaa sellaiselta että kelpaisi minullekkin kaupunkikodiksi pitkine parvekkeineen ja uuden pinnan tuoksullaan. Tämä juuri viehättää uudemmissa rakennuksissa. Mukavuudet on napin painalluksen päässä (oli se sitten hissi tai kodinlämmitys)

      Kesämökki on itselleni oikeasti etäinen haave niin kuin lottovoitotkin. Ja oon samaa mieltä, ihan varmasti tässä ja monessa muussakin asiassa elämässä arvostaa asioita enemmän kun niitä ei tarjottimella eteen tuoda.

      Hyvää ystävänpäivää myös sinulle ja kaikkea hyvää 💙

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *