Hae
Chandelierhome

Aloen veran vuoksi

Ikeasta viime vuonna ostettu aloe vera taitaa olla ensimmäinen viherkasvi tässä huushollissa joka on elossa vielä puolen vuoden jälkeenkin ostohetkestä.

Olen surkea kasvien kanssa, mitäpä sitä kieltämään, mutta edelleen elossa oleva viherkasvi sai kuitenkin valettua minuun uskoa, että ehkä minäkin opin vielä ymmärtämään näitä paremmin ajan kanssa..

Syy aloe veran menestymiseen oli varmasti tällä kertaa se, että alusta lähtien perehdyin kasviin hieman enemmän. En ollut sellainen normaali Jannu Huoleton, mikä minä yleensä olen ja ajatellut vain että kyllä se pärjää kun kastelee ja yms.

Hyvä että aiheeseen tuli perehdyttyä, nimittäin aloe veran kanssa olisin heti tehnyt jo sen klassisen virheen että olisin juottanut sitä liikaa. Näille tyypeille riittää kevyt kastelu kerran pari kuukaudessa ja harvemminkin, jos olen oikein jotain ymmärtänyt.

Uusi järjestys – Aloen vuoksi

Aloe vera sijaitsi tähän viikkoon asti vierashuoneessa jonne aurinko paistaa vain aamuisin vähän aikaa. Yksi olennainen juttu oli siis jäänyt ymmärtämättä, että tämä kasvi tosiaan tarvitsee valoa hohhoijjaa.

Väri oli muuttunut oudoksi. Sellaiseksi vaaleanvihreäksi keskeltä. Yksi pienen pieni veres aloen alku oli ilmestynyt myös isomman viereen. Olin hämmentynyt enkä tiennyt mitä se tarkoittaa. Vaihdoin hänelle mullat, mutta ilmeisesti olisi pitänyt ostaa kaktusmultaa ja laittaa jotain hiekkaa tai vastaavaa pohjalle, mutta laitoin vain perus kukkamullat.

Facebookissa on hyviä puutarharyhmiä ja laitoin sinne aloituksen kasvistani. Myönsin heti alussa etten älyä näistä tuon taivaallista ja kaikenlaiset vinkit kiinnostaa. Aika äkkiä viherpeukalo naiset alkoivat auttaa minua ja selvisi, että aloe verallani on vielä toivoa. Niin kuin minullakin.

Valoa vain lisää ja harvemmin kastelua, kun kerta kukkamullalla ilman hiekkaa nyt mennään. Vaaleanvihreä väri jakoi kansaa, osa oli sitä mieltä että se on valon puute mikä värjäsi sen ja osa taas tuumasi että se on merkki sen hyvinvoinnista, siellä kasvaa uutta pintaa. Katsotaan miten sen nyt käy kun se on päässyt valoisalle paikalle kera uuden mullan.

Ja niin olohuoneessa vaihdettiin järjestystä, aloe veran vuoksi.

Sohvaa likellä ollut senkki siirrettiin ikkunan eteen ja itse asiassa tämä oli tosi kiva muutos. Minun silmä ehti jo tähän tottua. Senkin laskutilan päällä rehottava vihreä saa olon entistäkin keväisemmäksi ja jotenkin kodin yleisilmettä hitusen kodikkaammaksi. On se ihmeellinen voima nuilla viherkasveilla.

Minustako floristi?

2 kommenttia

  1. Sisustusilona kirjoitti:

    Hyvältähän tuo aloe verasi näyttää! Uskon, että vaaleanvihreä on uutta kasvua. Itse kastelin omani pilalle alle vuodessa… Lisäksi kasvi jotenkin ”räjähti” ihan hervottoman muotoiseksi ja harotti villinä joka suuntaan.

    • chandelierhomeblog kirjoitti:

      Kiitoksia Sisustusilona <3

      Joo tämä on mielenkiintoista, se tosiaan merkitsee sitä uutta kasvua mutta siellä puutarha ryhmässä osa sanoi että se on merkki valon puutteesta. Mene ja tiedä sitten. Mukavaa viikonvaihdetta <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *