Hae
Chandelierhome

Luovuuden lähteillä

Tuuletan vierashuonetta ja riisun päiväpeittoa sohvasängyn päältä. Vaihdan tilalle harmaan lakanan. Päiväpeitot ovat jotenkin menettäneet merkityksensä ja nykyään raikas, huoleton ja rento petaus houkuttelee enemmän. Haaveilen taas pellavasta. Pellavalakanat, pöytäliina, käsipyyhkeet, pussilakanat ja tyynyliinat. Kaikki käy.

Flunssan jälkitautina tullut poskiontelotulehdus päänsäryn kanssa on lamaannuttanut minua ja en ole jaksanut siivota. Eikä pitäisikään. Siitähän tämä alunperinkin varmaan tuli, kun ei malttanut parannella rauhassa.

Siivoton koti ei inspiroi ja blogiin en ole kirjoittanut pitkään aikaan. Fyysisellä ympäristöllä on niin iso merkitys minulle, kun ollaan luovuuden lähteillä. Sotkuisuus ympärillä saa olon rauhattomaksi ja ajatukset katkonaisiksi. Se ei ole hyvä pohja mihinkään ja se saa nenäni tukkoon.

Tänään, kuten muinakin päivinä herään jo ennen kuutta ja kokeilen vanhaa kikkaa. Pyyhkäisen keittiön pöydän siistiksi ja sytytän kynttilät palamaan. Rauhallinen nurkkaus remonttikaaoksen keskellä. Tänään haluan kirjoittaa luovuudesta.

oLEN Luova ihminen

Jos saisin ison, valkoisen kangaspohjan ja minulle sanottaisiin että maalaa. Minä varmaan alkaisin roiskemaalata sille yhtä väriä kerrallaan. Valitsisin värit sen hetkisen mielialani mukaan ja lopputulos voisi olla mitä vain.

Maalaan isolla pensselillä ja en nauti pikkutarkasta. Sen näkee jo tyylistäni paketoida lahjat, pestä ikkunat, askartelutaidoistani ja kaikesta siitä lennokkuudesta johon havahdun välillä itsessäni. Olen levoton sielu joka kaipaa ympärilleen liikkuvuutta ja uutta. Toisaalta vaalin innostumista sen toisessa muodossaan, sitä että ollaan jonkin asian äärellä pitkään, tarkasti ja uppoutuen siihen täysin. Tiesitkö, että se on tyypilistä luovalle ihmiselle? Käyttää persoonallisuutensa ääripäitä tuntematta häpeää tai syyllisyyttä. Ehkä meidän kodin siisteyskin on siksi välillä sitä ja tätä, kun siistijä on reipas, mutta myös laiska välillä.

Olen aina ollut luova ihminen ja nyt kaipaan jotain uutta mihin uppoutua. Sellaista jotain mistä innostua ja uskon, että se toisi minulle myös potkua bloggaamiseen. On ollut niin monta tyhjän paperin syndrooma päivää takana, tai jos niitä ajatuksia siellä on, ne jäävät keskeneräisiksi. Jos joku keksii minulle jonkin kivan harrastuksen, niin ehdottaa saa rohkeasti.

Jos vaikka vain löytäisin jonkun mielenkiintoisen ja mukaansatempaavan kirjan niin lukisin sen hetkessä. Se on myös jotain mitä kaipaan, joskin ei uusi juttu ollenkaan.

Vuotavat aistit & harjoittelua

Nuorempana luovuuteni purkautui parhaiten paperilla, joko piirtäen tai kirjoittaen. Nykyään se heijastuu intohimossani sisustamiseen, kirjoittamisessa, valokuvauksessa (jota en vieläkään ole malttanut opiskella tarkemmin, isolla penselillä kun maalaan..) ja ennen kaikkea ajatuksissani kun annan mieleni vaeltaa ja haaveilen.

Sanotaan että luovien ihmisten aistit ”vuotavat” normaalia enemmän.  Ollaan hajamielisiä ja kärsitään keskittymiskyvyn puutteesta. Mutta se tarkoittaa myös sitä, että pystytään yhdistämään sellaisia asioita ideoiksi joita hyvin keskittyvä ei edes tavoita. Lähde: Kauppalehti

Toisaalta olen myös kuullut, että luova ihminen voi saada kimmoketta kirjoittamiseensa meluisassa kahvilassa. Mikä on hieman ristiriidassa edellä mainitun kanssa, kun ajatellaan sitä keskittymiskykyä. Ehkä tästä aiheesta ei kannata ajatella ehdottomasti.

En ihmettele yhtään , että sanotaan myös että luovuus ja hulluus kulkevat käsi kädessä.

Jokaisessa meissä asuu pieni, luova hullu ihminen jonka voimakkuus on geenien lisäksi myös sinusta itsestäsi kiinni. Kuten montaa asiaa, myös luovuuttaan voi harjoitella ja pitää yllä sitä.

Inspiraatiota ei kannata aina jäädä odottelemaan, välillä täytyy pitää taukoa ja joskus perehtyä täysin kattavasti johonkin asiaan, ennen kuin sen pystyy elämään uudelleen toisella tavalla ja oivaltamaan jotain. Täytyy katsoa ympärilleen, perehtyä, poimia asioita talteen ja vaikka pysähtyä kysymään jos ei muuta keksi. Annetaan luovuuden lähteen tyrehtyä jos se on niin tapahtuakseen ja kokeillaan myöhemmin uudelleen.

Luova ihminen ei ole sataprosenttinen eikä edes fifty fifty. En esimerkiksi itse näe toisinaan kuin yhden tavan toimia ja sitä sanotaan itsepäisyydeksi, ei luovuudeksi.

Siispä, kaiken sen järjestyksen keskellä, on hyvä toisinaan antaa tilaa myös epäloogisuudelle ja sotkulle.

Lisää itsetutkiskelua ja pohdintaa?

Vilpittömällä on helpompaa

Aika on sun ystävä

Pari sanaa ystävyydestä

Hiljaisen sankarin sädekehä ei näy

Kuvat minusta:  Sirpa Kananen

Aloen veran vuoksi

Ikeasta viime vuonna ostettu aloe vera taitaa olla ensimmäinen viherkasvi tässä huushollissa joka on elossa vielä puolen vuoden jälkeenkin ostohetkestä.

Olen surkea kasvien kanssa, mitäpä sitä kieltämään, mutta edelleen elossa oleva viherkasvi sai kuitenkin valettua minuun uskoa, että ehkä minäkin opin vielä ymmärtämään näitä paremmin ajan kanssa..

Syy aloe veran menestymiseen oli varmasti tällä kertaa se, että alusta lähtien perehdyin kasviin hieman enemmän. En ollut sellainen normaali Jannu Huoleton, mikä minä yleensä olen ja ajatellut vain että kyllä se pärjää kun kastelee ja yms.

Hyvä että aiheeseen tuli perehdyttyä, nimittäin aloe veran kanssa olisin heti tehnyt jo sen klassisen virheen että olisin juottanut sitä liikaa. Näille tyypeille riittää kevyt kastelu kerran pari kuukaudessa ja harvemminkin, jos olen oikein jotain ymmärtänyt.

Uusi järjestys – Aloen vuoksi

Aloe vera sijaitsi tähän viikkoon asti vierashuoneessa jonne aurinko paistaa vain aamuisin vähän aikaa. Yksi olennainen juttu oli siis jäänyt ymmärtämättä, että tämä kasvi tosiaan tarvitsee valoa hohhoijjaa.

Väri oli muuttunut oudoksi. Sellaiseksi vaaleanvihreäksi keskeltä. Yksi pienen pieni veres aloen alku oli ilmestynyt myös isomman viereen. Olin hämmentynyt enkä tiennyt mitä se tarkoittaa. Vaihdoin hänelle mullat, mutta ilmeisesti olisi pitänyt ostaa kaktusmultaa ja laittaa jotain hiekkaa tai vastaavaa pohjalle, mutta laitoin vain perus kukkamullat.

Facebookissa on hyviä puutarharyhmiä ja laitoin sinne aloituksen kasvistani. Myönsin heti alussa etten älyä näistä tuon taivaallista ja kaikenlaiset vinkit kiinnostaa. Aika äkkiä viherpeukalo naiset alkoivat auttaa minua ja selvisi, että aloe verallani on vielä toivoa. Niin kuin minullakin.

Valoa vain lisää ja harvemmin kastelua, kun kerta kukkamullalla ilman hiekkaa nyt mennään. Vaaleanvihreä väri jakoi kansaa, osa oli sitä mieltä että se on valon puute mikä värjäsi sen ja osa taas tuumasi että se on merkki sen hyvinvoinnista, siellä kasvaa uutta pintaa. Katsotaan miten sen nyt käy kun se on päässyt valoisalle paikalle kera uuden mullan.

Ja niin olohuoneessa vaihdettiin järjestystä, aloe veran vuoksi.

Sohvaa likellä ollut senkki siirrettiin ikkunan eteen ja itse asiassa tämä oli tosi kiva muutos. Minun silmä ehti jo tähän tottua. Senkin laskutilan päällä rehottava vihreä saa olon entistäkin keväisemmäksi ja jotenkin kodin yleisilmettä hitusen kodikkaammaksi. On se ihmeellinen voima nuilla viherkasveilla.

Minustako floristi?